lauantai 1. elokuuta 2015

Leiriarkea

Avajaisten jälkeen ja saatuamme tarpeelliset leirirakennelmat pystyyn, olemme päässeet viettämään aikaa kierrellen leirialueella ja ohjelmiin osallistuen. Ensimmäisenä ohjelmapäivänä meillä oli science ohjelmalaakso. Aurinkoiselle ruohokentälle oli pystytetty kymmeniä telttoja, joissa pääsimme tutustumaan enemmän tai vähemmän ihmeellisiin tiedeasioihin. Panasonicin teltalla kokosimme itse kuivapariston, toyota oli tuonut uusimpia vetyautoja ja pikkuauton, jolla demonstroitiin niiden toimintaa. Erittäin mielenkiintoista oli innokkaan japanilaismiehen luennointi umamista, jolla saadaan eri ruoka-aineet maisumaan erilaiselta, yhdistelemällä niitä tiettyihin ainesosiin.
Perjantaina meillä oli koko päivän kestävänä ohjelmana vesiaktiiviteetit. Rannalla saimme pelata lentopalloa, jalkapalloa, vesisotaa, vetää köyttä ja Ajaa paksurenkaisilla fillareilla. Onnekkaina olimme aamusta sillä puolella rantaa, johon kuului myös uiminen, sillä iltapäivällä laguunimme oli laskuveden takia pelkkä mutainen kuoppa. Yhdelle vartiolle olimme saaneet lipun, jolla pääsi uimahalliin hengenpelastusta harjoittelemaan. Matalassa altaassa uimalaudan ja pelastusliivien kanssa polskiminen ei ehkä tarjonnut suurta elämystä ainakaan meille, mutta olipaha uimahallissa sentään ilmastointi ja ensimmäistä kertaa kokemani wc-pönttö, joka suihkutti vedellä rönät reijän ympäriltä. Päivän aikana lämpötila oli noussut auringossa 51,1 asteeseen ja yllättäen itse kullakin illalla nahka hieman punotti.
Lauantaiaamusta oli vapaa-aikaa sekä mahdollisuus osallistua uinti- ja juoksukilpailuun tai jalkapalloturnaukseen. Uintijuoksussa meillä oli kaksi atleettia, jotka suoriutuivat urakastaan hianosti, mutta jalkapalloturnauksen heikkojen järjestelyjen takia meiltä jäivät pallot potkimatta.
Iltapäivällä oli vuorossa kulttuuriohjelma. Tämä oli kasattu suuren teltan sisään, joten auringossa ei tarvinnut käristyä koko aikaa. Teltan sisällä oli paljon eri maiden pisteitä, joissa pääsi askartelemaan heidän kulttuureihinsa liittyviä asioita. Suomen piste tarjosi syömäpuikoilla kutomista. Illalla oli suomalaisille lippukunnanjohtajille järjestetty saunavuoro, jonka aikana pääsimme rentoutumaan ISTien vahtiessa leiriläisiämme.

Kuvia yritämme saada vielä lisättyä blogiin lähiaikoina, kunhan pääsemme tietokoneelle kunnon nettiyhteyksien ääreen.

-Antti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti