keskiviikko 5. elokuuta 2015

Jamboreeta hieman toisesta nakokulmasta

WOSM (World Organisation of the Scout Movement) nimitti minut muutama viikko ennen leirin alkua yhdeksi kolmesta Human Resources Departmentin johtajista tukemaan japanilaisia leirin jarjestelyissa, ja erityisesti istien eli palveluleirilaisten toiminnan organisoinnissa. Isteja leirilla on yhteensa noin 8000 lahes 160 eri maasta. Itselleni melkoinen yllatys oli se, etta vaikka olen pitanyt Japania ja japanilaisia hyvin organisoituneena yhteiskuntana, se ei aivan pidakaan paikkaansa taalla jamboreella. Monet asiat nayttavat hyvalta paperilla, mutta varsinaisen toteutuksen suunnittelu on usein jaanyt puolitiehen. Ensimmainen leiriviikko menikin siina, etta asiat saatiin toiminaan ja ihmiset oikeisiin tyotehtaviin, mutta nyt onneksi tama toinen varsinainen leiriviikko on jo ollut paljon rauhallisempi. Kokouksia kuitenkin riittaa joka paivalle. Siksi on tuntunutkin silta, ettei oikein ole ehtinyt tata blogiakaan kirjoitella. 

Kuulumisiin, Jukka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti