perjantai 24. heinäkuuta 2015

Reissun päällä

Lähdin toisiaan torstaina kohti leirialuetta. Matkustan omatoimisesti leirialueelle, jotta jää hieman vaihtoehtoja Japanin tarkasteluun.

 Lensin Helsingistä suoraan Osakaan, sen omalla saarella sijaitsevalle Kansai lentokentälle. Kun vihdoin ja viimein päästiin maanpinnalle takaisin, alkoi suuri ihmettely, mihin pitäisi mennä ja mitä lappuja tulisi täyttää. Kentältä löytyi myös muita suomalaisia, jotka ihmettelivät, mitä oikein tulisi tehdä.

 Lähdimme pienenä ryhmänä kohti lentokentän juna-asemaa, jossa on hieman erilainen kulttuuri kuin Suomessa. Useampi eri junayhtiö myy omia lippujaan ja linjojaan, mistä tulisi valita se itselleen paras. Päädyin ostamaan Samin kanssa yhteislipun, millä saa käyttää vain paikallisjunia eikä luotijunia, koska se oli selvästi edullisempi ja miksei sitä hieman seikkailisi kohti Yamaguchin leirialuetta. Paikallisjunat pysähtyvät jokaisella juna-asemalla eikä niissä nyt kovinkaan hyvät penkit ole mutta kanssamatkustajien tekemistä on mukava seurata. Lähdimme matkaan Kansain lentokentältä sieltä Osakan aseman kautta päädyimme Aioin asemalle, jossa vaihdoimme taas junalinjaa, että pääsisimme kohti Hiroshimaa.

 Junassa katselimme majoitusta netin ihmeellisestä maailmasta, ja totesimme ettei Hiroshimasta löydy kohtuuhintaista hostellia niin laajensimme hakua muihin kaupunkeihin. Löysimme aivan loistavan hotellin, sellaisesta kaupungista kuin Onomichi. Onomichi sijaitsee noin 40 minuutin matkan päässä Hiroshimasta ja on telakan ympärille muodostunut kaupunki.

Meidän hotellimme sijaitsee korkean mäen päällä noin 200 metrin päässä juna-asemasta linnun tietä. Hotellin mäki oli vaan noin 120m merenpinnasta joten saimme hyvän porrastreenin ennen levolle pääsyä.

 Nyt kun on lähes vuorokausi putkeen matkustettu niin pehmeä sänky ja ilmastointi tekee hyvää.

- Max

Kuvia ilmestyy jossain vaiheessa, kun vaan jossain vaiheessa saan siirrettyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti